Euroopan pakolaiskriisi ja Espanja – sisäinen kaaos vs. historian havinaa

Riina Bhatia,  tiedottaja Suomen Madridin instituutissa:

Vuonna 2015 alkanut pakolaiskriisi on saattanut yhtenäisen Euroopan murrokseen. Useissa maissa äärioikeisto on nostamassa päätään islamfobian levitessä kansalaisten syviin riveihin. Myös rajaton Eurooppa on kokenut kolahduksia, kun väliaikaisia rajatarkastuksia on palautettu Eurooppaan ja Schengenin sopimusta on alettu kyseenalaistaa, erityisesti Pariisin ja Brysselin terrori-iskujen jälkeen. Vaikkei turvapaikanhakijoiden määrän nousulla ja Euroopan sisäisen turvallisuuden huononemisella ole tieteellisesti todistettua syy-seuraussuhdetta, on keskustelukulttuuri monilta osin muuttunut erittäin kärkkääksi, erityisesti maissa, jotka vastaanottavat paljon turvapaikanhakijoita, sekä Suomessa.

Siirtolaisuusaalto yhdistettynä huonon taloustilanteen aiheuttamaan yleiseen apatiaan on ajanut ärhäkämpiä kriitikoita turvapaikanhakijoiden kimppuun ja ”rajat kiinni” -liikehdintä on ottanut tuulta alleen useissa maissa. Mutta miten on asian laita Espanjassa? Maa, joka on yksi Euroopan väkirikkaimmista maista ja jonka talous on yksi Euroopan suurimmista, on jäänyt kansainvälisessä uutisoinnissa hiljaiseksi, eikä ääriliikkeiden kannatuskaan ole lähtenyt nousuun. Tässä tekstissä pohdin asiaa neljän eri selitysmallin kautta, jotka ovat Espanjan maahan tulevien siirtolaisten määrä, arabihistoria, maahanmuuton historia sekä Espanjan sisäpoliittinen tilanne.

13059345_10154049443908326_1774852006_n

Viimeisempien tietojen mukaan Espanjaan oli saapunut 2015 alkuvuodesta kesään mennessä 11 020 turvapaikanhakijaa. Määrä oli samaan aikaan melkein kymmenkertainen Italiassa ja kaksikymmenkertainen Ranskassa. Loppuvuoden lukuja ei ole vielä varmistettu. Tulevista hakijoista Espanja on luvannut ottaa vastaan 18 000 pakolaista vuodessa, jotka jaetaan kaikkien 17 itsehallintoalueen kesken niin, että jokainen vastaanottaa noin 1000 pakolaista. Määrä on huomattavasti vähemmän kuin esimerkiksi Saksan, Ranskan tai Italian tilanteessa, jossa maihin on tullut satoja tuhansia turvapaikanhakijoita. Näissä maissa on myös huomattavissa yhä enemmän yhteiskunnallista liikehdintää poliittisen spektrin äärilaidoilla.

Turvapaikanhakijoiden määrä ei kuitenkaan ole suoraan verrannollinen maan ääriliikkeiden kannatuksen nousuun, sillä esimerkiksi useat Itä-Euroopan maat ja Suomi vastaanottavat melko vähän pakolaisia, mutta yhteiskunnallista liikehdintää äärilaidoilla on havaittavissa yhä enemmän.

Toinen selittävä tekijä sille, etteivät ääriliikkeet ole saaneet Espanjassa kannatusta on se, ettei siirtolaisuus, maahantulo tai pakolaisuus ole Espanjassa tuore ilmiö. Espanjan Afrikan vastainen raja oli yksi merkittävimmistä rajanylityspaikoista Afrikasta saapuville siirtolaisille 1990–2000 luvulla, kunnes Espanjan, Euroopan unionin ja Marokon solmima naapuruussopimus hiljensi väylän radikaalisti vuonna 2008. Ennen kyseistä sopimusta Espanja yritti hillitä laittomien maahantulijoiden virtaa niin kuin Kreikka ja Italia yrittävät nykyisessä pakolaistilanteessa.

Euroopan unionin ja Marokon tekemän sopimuksen jälkeen Espanjan työperäinen maahanmuutto romahti kaksi kolmasosaa maan edelleen vastaanottaessa noin 300 000 maahanmuuttajaa tai siirtolaista vuosittain. Yhteiskunnalliset struktuurit ovat siis olleet jo valmiiksi vahvat suurten ihmismassojen vastaanottamiselle, vaikka kuten jo aiemmin on sanottu, Espanja on vastaanottanut huomattavasti vähemmän turvapaikanhakijoita kuin muut Välimeren valtiot.

Nyttemmin Etelä-Espanjan rajanylityspaikat ovat lähes kaikki aidattuja ja erittäin tarkasti vartioituja, eikä sieltä ole odotettavissa hillitöntä tunkua. Näiden rajojen tiukka vartiointi saattaa myös olla yksi selitys sille, miksi itäinen Välimeri on nykyään kaikkein yleisin rajanylityspaikka. Interactive Map on Migration (iMap) –kartta havainnollistaa Afrikan siirtolaisuusreittien muutoksen vuodesta 2000 vuoteen 2013. Kartasta selviää se, että itäistä reittiä käyttävät jopa Länsi-Afrikan maista lähtevät siirtolaiset, vaikka Espanjan Afrikan-puoleiset saaret Ceuta ja Melilla olisivat paljon lähempänä heidän lähtömaitaan (iMap, 2013).

Pelkkä turvapaikanhakijoiden määrä ei kuitenkaan kerro tarpeeksi ääriliikkeiden kannatuksen kasvusta. Espanjalla on pitkä historia niin siirtolaisuudesta kuin myös arabikulttuurista. Vuonna 711 alkoi noin 800 vuotta kestänyt arabihallinto, kun islamuskoiset maurit valloittivat lähes koko niemimaan.  Tämän aikakauden perintöä voi tänäkin päivänä todistaa Andalusian kaupunkien kaduilla, minkä lisäksi maurien mukana tuomilla opeilla ja tavoilla on ollut suuri vaikutus erityisesti kieleen, kulttuuriin ja tieteisiin, jotka ovat aikojen saatossa levinneet koko Länsi-Eurooppaan.

Maurien hallitsema Espanja oli multikulttuurinen maa, jossa eri uskontokunnat asuivat rinta rinnan vuosisatojen ajan. Andalusian historiallisessa Granadan kaupungissa on yhä edelleen nähtävissä pala arabihallinnon kulta-aikaa, jolloin kaupunki oli jaettu islamilaisten, juutalaisten, mustalaisten ja kristittyjen välillä eri kaupunginosiin. Eri kulttuurit ja uskonnot yhteensulautuivat kaupungissa, jossa islamilainen aika päättyi virallisesti vuonna 1492 Alhambra-linnoituksen valloittamiseen, päättäen sen koko Espanjassa. Islamilainen Espanja oli monikulttuurinen yhteiskunta, josta on vielä paljon opittavaa.

Islamilaisella hallinnolla oli myös pitkäaikaisia vaikutuksia Espanjan ja koko Euroopan kulttuuriin, kieleen ja sivistykseen. Cordoban kaupunki oli tuon ajan sivistyksen kehto, josta arabien tuoma tiede ja taide levisivät muualle Eurooppaan. Itämainen arkkitehtuuri on edelleen nähtävissä monissa Etelä-Espanjan kaupungeissa, jonka lisäksi myös esimerkiksi flamenco on saanut paljon vaikutteita arabimusiikista. Tämä on yksi selitys sille, miksi Espanjassa islamvastaista tai oikeistopopulistista liikehdintää ei ole havaittavissa, sillä vuosisatojen saatossa läntinen ja itäinen kulttuuri ovat punoutuneet yhteen, eikä eroja pidetä niin suurina kuin esimerkiksi muualla Euroopassa. Ainoa populismi, jota Espanjassa näkyy, on Podemos-puolueen vasemmistopopulismi, joka sekin on saanut kipinänsä Espanjan talouskriisistä.

Neljäs, sekä viimeinen selittävä tekijä Espanjan lähes pysähtyneelle ja sisäänpäin kääntyneelle olemukselle on kirjaimellisesti sen sisäpoliittinen seisahtuneisuus. Viime vuoden lopulla käydyt eduskuntavaalit ovat jättäneet maan sisäpoliittisen tilan niin sekavaksi, ettei maalla ole edelleenkään toimivaa hallitusta. Vasemmistopuolue Podemosin hyvä tulos sekoitti pitkään jatkunutta kaksipuoluejärjestelmää, eivätkä puolueet ole päässeet yhteisymmärrykseen hallitusneuvotteluissa. Päivä päivältä maa on lipumassa kohti uusia vaaleja, joiden tuloksen ei uskota mullistavan hallitusneuvotteluiden nykyistä pattitilannetta.

Sisäpoliittinen epävarmuus ja seisahtuneisuus ovat maalle nyt suurempi ongelma kuin Euroopan pakolaiskriisi, mikä selittää myös sitä, että Espanja on ollut vaitonainen sen ratkaisemisessa.

Espanja on toistaiseksi pysynyt hiljaisena eurooppalaisessa mediassa pakolaiskriisiin liittyen. Todellisuudessa se on hiljainen siitä myös kansallisesti. Pakolaisia on tullut Espanjaan melko vähän verrattuna muihin suuriin Euroopan valtioihin. Tämän lisäksi siirtolaisuus ei ole sille uutta, ja islamiin sekä muslimeihin suhtaudutaan muuta Eurooppaa neutraalimmin, sillä islam vaikutti maassa vuosisatojen ajan muokaten kieltä ja kulttuuria ja punoen yhteen läntisen ja itäisen. Näiden lisäksi Espanjan oma sisäpoliittinen tilanne vie huomion muilta ongelmilta.

13077294_10154049443833326_1584289449_n